Maalauspalvelun käyttö

Maalaustöitä on hyvinkin erilaisia ja niiden toteutustavat myöskin vaihtelevat. Joissain tapauksissa toteuttaminen on helppoa ja ei vaadi suuria pohjatöitä tai osaamista. Toisissa tapauksissa vaaditaan erittäin tarkkaa tietämystä, pohjatöiden tekemistä ja myöskin osaamista.

Yleensä herää kysymys toteutetaanko itse vai otetaanko maalaukseen alan ammattilainen? 

Maalauspalvelun käyttö, maalausammattilainen pystyy arvioimaan kokonaistilanteen. On totta että, nykyään on löydettävissä ohjeet ja ohjevideot  melkein kaikkeen mahdolliseen maalaukseen ja siihen liittyviin asioihin. Näissä on kuitenkin huomioitava useita eri tekijöitä, joita tavallinen ihminen ei välttämättä osaa.

👉 Klikkaa tästä ja kilpailuta remonttisi 👈

Maalauspalvelun käyttö -Miksi on järkevää?

Monesti ajatellaan, että erilaisten maalaustöiden tekeminen itse säästää ja ovat nopeita suorittaa. Tässä kohtaa lähdetään toteuttamaan ilman suurempaa perehtymistä ja miettimistä mikä on koko projektin kokonaistyö ja mitä se sisältää tai mitä se vaatii.

Maalaaminen voi olla monelle terapeuttista, mutta se on kuitenkin hyvä suunnitella jokaisen vaiheen osalta. Erilaiset maalaustyöt pohjatöineen vaativat tavalliselta maalaajalta mahdollisesti koko loma-ajan, mutta tilaamalla ammattilaiselta voidaan keskittyä lomailuun. Ammattilainen pystyy varaamaan riittävästi aikaa työhön ja jaksottamaan sen jokaiseen työvaiheeseen.

Maalaus ammattilainen pystyy arvioimaan  oikein kokonaistilanteen, oli sitten kyseessä ulkona olevan sään vaihtelut tai sisällä olevat mahdolliset maalaukseen vaikuttavat erilaiset pohjatyöt.

Monesti tuleekin suunnitteluvaiheessa ajatus, että koko maalausprojekti olisi hyvä teettää alan ammattilaiselle. Ei pelkästään maalaustyön jäljen takia vaan myöskin kokonaisuuden vuoksi.

Alan ammattilaiset osaavat valita sopivat maalit ja muut tarvittavat tuotteet, jolloin vapautuu aikaa ja vaivaa maalien valinnalta. Näin ei myöskään tarvita perehtymistä käyttöohjeisiin vaan ammattimaalarin annetaan hoitaa nämä valinnat. Ammattilaiselta tilaamalla varmistutaan laadukkaasta lopputuloksesta.

Lisäksi alan ammattilaiselta tilatessa saadaan työlle ja työn jäljelle takuu. Lisäksi yrityksillä on asianmukaiset vakuutukset ja ne kantavat täyden vastuun tekemästään työstä. Aina on kuitenkin järkevää kilpailuttaa maalausurakka. Halvin ei aina ole laadukkain. Jokaisesta tehtävästä työstä on hyvä tehdä sopimus ja siihen sisällyttää kaikki tehtävät toimenpiteet ja hinnat.

Alan ammattilaisten tekemästä työstä saadaan kotitalousvähennys, jonka avulla teetettävän työn kulut pienenevät huomattavasti (kotitalousvähennyksestä tietoa artikkelin lopussa).

👉 Klikkaa tästä ja kilpailuta remonttisi 👈

Maalauspalvelun käyttö -Yleisiä virheitä mitä tehdään itse maalauksen osalta:  

  • Maalaus toteutetaan ilman pohjatyötä ja vanhat maalit jäävät uuden maalin alle. Eli maalataan huonolle ja käsittelemättömälle pinnalle jolloin vanha maali alkaa irtoilla ja hilseillä lyhyen ajan kuluessa.
  • Maalin valinnassa tehdään virheitä, joissa ei ole huomioitu toimivuus-, ympäristö- ja terveysvaatimuksia. 
  • Kuivumiseen käytettävä aika ei ole riittävä ja tämä aiheuttaa vaurioita ja maalin hilseilyä.
  • Ympärillä olevat kalusteet tai ei maalattavaksi haluttavat kohdat saavat roiske jälkiä. Maalauskohteen ympäristöä tai siellä olevia kalusteita ei ole suojattu tai poistettu kokonaan maalattavalta alueelta. 
  • Turvallisuudesta huolehtiminen jää monesti varmistamatta tai ei tarkkaan tiedetä mitä otettava huomioon. Varsinkin korkealla maalatessa on paljon erilaisia turvallisuusvälineitä ja ohjeita noudatettava.
  • Varsinkin ulkomaalauksessa pyritään mahdollisimman nopeasti saada työ suoritettua. Esimerkiksi auringonpaisteella maali voi kuivua liian nopeasti ja tämä jättää pintaan rumia raitoja.
  • Maalauksessa halutaan kerralla pinnan peittyvän mahdollisimman hyvin ja liika maali aiheuttaa kerrostumisia, valumia ja epätasaisuuksia.

Syitä erilaisten maalaustöiden tekemiseen?

Oli kyseessä ulko- tai sisämaalaus niin aina tähän on jokin syy miksi lähdetään maalaamaan tai maalauttamaan. Yleisimpiä syitä ovat:

  • parannetaan, uudistetaan ja piristetään kodin ilmettä kustannuksellisesti edullisesti
  • nostetaan vuokratuottoa sijoitusasunnossa
  • saadaan parempi myyntihinta myytävästä kohteesta
  • muutetaan itse pinta remontoituun asuntoon
  • palautetaan talon ilme ja arvokkuus
  • helppo ratkaisu lisätä viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta
  • luoda raikas ja terveellinen huoneilma
  • kunnostaminen ja huoltotoimenpiteet maalauksella
  • nopea keino

Oli kyseessä edellä mainituista mikä tahansa syy niin asuntoa, taloa tai vapaa-ajan asuntoa kannattaa aina pitää kunnossa ja maalaus on siihen erittäin hyvä keino.

Erilaiset maalauskohteet

Erilaisia maalauskohteita löytyy jo kodin -ja vapaa-ajan asumiseen liittyvissä kohteissa useita kymmeniä. Maalattavia pintoja on sisällä ja ulkona, mutta jokaiseen kohteeseen on omat esityöt, pohjustukset, maalit, välineet ja turvallisuusohjeet. Nämä vaikuttavat oleellisesti työn kestoon, nopeuteen ja lopputulokseen.

Sisämaalaus

Kodin sisämaalauksessa on monia vaiheita joihin kannattaa kiinnittää huomiota hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Tähän vaikuttaa maalattavan pinnan sijainti eli onko tila lämmin, kylmä vai kostea tila.

Työn onnistumisen kannalta erilaiset valmistelu- ja pohjatyöt ovat ratkaisevia. Jokainen maalattava kohde on käytävä tarkkaan läpi pintojen osalta. Lisäksi on huomioitava mahdolliset luvanvaraiset muutostyön, kuten kalusteiden irroitukset ja kiinnitykset.

Sisätiloja maalatessa on monesti tilanne, että ne halutaan mahdollisimman nopeasti takaisin käyttöön. Tällöin pohjatöiden ja kuivumisen merkitys kasvaa ja miten ne on toteutettu.

Mitä maksaa erilaiset sisämaalaukset?

Hintaan vaikuttaa useat asiat kuten esimerkiksi, kunto, pinta-ala, tila ja käytettävän maalin hinta. Huonokuntoisiin pintoihin tehtävät pohjatyöt kuten paikkaukset ja tasoitukset lisäävät työmäärää ja vaikuttavat hintaan.

Esimerkkejä sisämaalauksen hinnoittelusta teetettynä alan ammattilaisella:

  • Keskikokoisen seinän maalaus 400–700 euroa.
  • Neljän huoneen maalaus noin 1 500–2 500 euroa.
  • Keittiökaappien maalaus 700–2 000 euroa.

Maalauksen hinta selviää parhaiten kun kysyt tarjouksen paikalliselta maalausliikkeeltä. 

👉 Klikkaa tästä ja kilpailuta remonttisi 👈

Ulkomaalaus

Ulkomaalaus on yleensä talon tai kiinteistön verhouksen maalaamista. Tämä voi olla myöskin sokkelien tai muiden rakenteiden kunnostus maalausta. 

Yleensä ulkomaalaus on iso prosessi, jonka työn jälki näkyy pitkään. Tämän suunnitteluun on varattava aikaa niin, että tulee otettua kaikki asiat huomioon.

Maalausta miettiessä on huomioitava maalattavan pinnan materiaali, kunto, tarvittavat välineet, vaadittava sääolo suhde, käytettävä aika ja erilaiset työturvallisuuteen ja suojaukseen liittyvät asiat.

Hyvin toteutettu ja maalattu pinta antaa jopa 10-15 vuoden käyttöiän ja samalla nostaa kiinteistön arvoa. Lisäksi tämä parantaa kiinteistön ulkonäköä ja kuntoa.

Mitä maksaa erilaiset ulkomaalaukset?

Varsinkin ulkoverhouksen hinta vaihtelee laajalti riippuen kohteeseen tarvittavista pohjatöistä, pinta-alasta ja tarvittavista työvälineistä. Nämä vaativatkin perinpohjaisen kohdekatselmuksen ja kuntokartoituksen ennen hinnan määrittelyä.

Esimerkkejä ulkomaalauksen hinnoittelusta:

  • Keskikokoisen omakotitalon sokkelin maalaus 400–2 400 euroa.
  • Ulkoverhouksen maalaus 3 500–15 000 euroa.
  • Maalauksen hinta selviää parhaiten kun kysyt tarjouksen paikalliselta maalausliikkeeltä. 

    👉 Klikkaa tästä ja kilpailuta remonttisi 👈

Katon maalaus

Yleensä katon maalaus on iso prosessi, jonka työn jälki näkyy pitkään. Tämän suunnitteluun on varattava aikaa niin, että tulee otettua kaikki asiat huomioon.

Maalausta miettiessä on huomioitava maalattavan pinnan materiaali, kunto, tarvittavat välineet, vaadittava sääolo suhde, käytettävä aika ja erilaiset työturvallisuuteen ja suojaukseen liittyvät asiat.

Mitä maksaa katon maalaus?

Katon maalauksen tai pinnoituksen hinta vaihtelee laajasti riippuen materiaalista, pohja- ja korjaustöiden määrästä, koosta ja tarvittavista työvälineistä.

Esimerkkejä katon maalauksen hinnoittelusta:

  • Keskikokoisen omakotitalon peltikaton maalaus 2500-6000 euroa.
  • Tiilikaton pinnoituksen hinta 14-22 euroa/m2.

Maalauspalvelun käyttö -Miten valitaan maalausliike?

Suositukset ovat yksi varmimmista tavoista varmistaa, että ammattilainen osaa työnsä hyvin. Tutuilta kannattaa aina kysyä suosituksia, varsinkin jos joku on juuri maalauttanut kotiaan ammattilaisen voimin.

KodinPron alustasta löydät myös helposti sinulle sopivan tekijän ja saat suoran yhteyden tekijään. 

👉 Klikkaa tästä ja kilpailuta remonttisi 👈

Kotitalousvähennys 

Kun työ tilataan yritykseltä niin kotitalousvähennys on 40 % (2023) työn osuudesta, josta omavastuu 100 € (2023).

Kun työ teetetään työntekijällä niin kotitalousvähennys 15 % (2023) palkasta ja siihen liittyvistä sivukuluista ja omavastuu 100 € (2023).

Katso tästä tarkemmat tiedot tämän vuoden kotitalousvähennykselle >>

👉 Klikkaa tästä ja kilpailuta remonttisi 👈

Hyödyllisiä vinkkejä maalaukseen:

ALOITA TÄSTÄ:

Kilpailuta remontti maksutta

Palvelun käyttäminen on ilmaista, jätät vain tarjouspyynnön ja valitset parhaan tekijän.

Siirry kilpailuttamaan

Kokeile ilmaista palvelua heti ja kilpailuta tekijä!

KodinPro-palvelusta löydät hetkessä avun kotisi tai vapaa-ajan asuntosi huolto- ja remonttitarpeisiin.